tiistai 10. lokakuuta 2017

Revontulivillatakki

 Mitä tuossa nyt on nauramista? On todella. En olisi uskonut, että saan vanhan koneen käyntiin. En tarkoita neulekonetta, vaan itseäni. Vaikka kuinka yritin, oli kuin kuollutta olisi työntänyt käyntiin.
 Monta kertaatuli jyrkkä ylämäki ja piti lähteä muka syömään tai kahville tai muuten vain kiertää rinkiä. Sain sen kiinni, kuin villihevosta olisi taltuttanut. Nyt on pakko pidellä, ettei se karkaa taas!

 Nämä on niin meilettömän hienoja ja kauhean taitavia ihmisiä on olemassa!
 Siinä herkkunurkkaus, minun neulekoneeni. Yksi neljästä.

 Laitoin nuotit nuppineulalla ikkunaverhoon.
 Vihdoin sain viimeisteltyä villatakin. Minulla oli kerran kaupasta ostettu saman tapainen, mutta se nukkaantui ja kissahti niin, että piti heittää roskiin.
 Myös lapsena minulla oli äitin tekemä oikeaoppinen revontulivillatakki. Siitä tein pojalleni kun hän oli pieni. Sitä pidettiin, kunnes se hajosi käsiin.
Pumppasin inspiraatiota joka kanavalta: Pinterestistä, instagramista, googlesta ym ja tulostin paperille, sekä hypistelin ja nuuhkin lankoja, sekä tein reikäkortteja, joita myös tulostin netistä vähän joka luukusta. Lopuksi se syntyi, niinkuin vaikea ja hidas synnytys. Nyt tuntuu, että pitäisi tehdä heti kymmenen lisää ja kaikkia värejä tekee mieli kokeilla, syksyn värejä ym.